Stanssaus ja leikkaaminen laserilla

Luo yksilöllisiä painotuotteita ja erotu joukosta

Stanssaus

Stanssaus – muotoon leikkaus

Stanssauksella tarkoitetaan paperin leikkaamista haluttuun muotoon käyttämällä leikkausterää. Saat kuvan työprosessista esimerkiksi ajattelemalla, miten joulupiparit tehdään. Stanssauksessa teräksinen leikkausterä painetaan paperia vasten siten, että haluttu muoto saadaan irrotettua painomateriaalista. Esimerkiksi tarroissa leikkaus voidaan tehdä siten, että leikkaus ei ulotu taustapaperiin, joka jää yhtenäiseksi. Stanssaus on taloudellista, kun toimitaan sarjatuotannossa tai kun tehdään yksittäinen suurivolyyminen sarja, eli leikkausterän hinta saadaan katettua suurella kappalemäärällä.

.

Laserleikkaus

Stanssauksen lisäksi voimme tehdä myös muotoon leikkausta laserilla. Lasersäteen tarkkuus mahdollistaa yksilöllisten ja vaativien kuvioiden leikkaamisen erilaisiin materiaaleihin, kuten paperiin, akryyliin, kumiin, puuhun, nahkaan, alumiiniin, ruostumattomaan teräkseen jne. Jos haluat yksilöllisen lahjan, laserleikkaus sopii tarpeidesi toteuttamiseen. Verrattuna stanssaukseen kuviot voivat olla monimutkaisempia eikä painotyössä ole alkukustannusta (ei tarvetta valmistaa yksilöllistä leikkausterää), eli laserleikkaus on taloudellisempaa pienissä sarjoissa.

Leikkaaminen laserilla